Luku 4

Aamulla käydessäni vaa'alla huomasin laihtuneeni 2 ja puoli kiloa siitä, kun olin viimeksi käynyt vaa'alla, Miten iloiseksi itseni silloin tunsinkaan! Olin onnistunut ainakin edes jossakin.
Lähdin hyvillä mielin kouluun, sillä olihan maanantai.

Koko koulupäivä oli yhtä helvettiä. Jatkuvasti kun kävelin ihmisten ohi, mulkoilivat he minua ja supisivat jotakin hiljaa keskenään ilkeästi perääni katsoen. Ehkä vain kuvittelin, ehkä en, kukapa tietää?
Koulupäivä oli samanlainen kuin kaikki muutkin, puuduttavan tylsä. 6 tuntia lukuaineita.
Koulusta päästyäni nälkä oli kamala, ja oli lähellä että olisin sortunut. Katsoin kuitenkin kännykästäni thinspoa ja onnistuin välttämään sortumisen. Luin netistä laihdutusvinkkejä, ja keitin itselleni mustaa kahvia. Vihasin sen makua, mutta se kuulemma vei nälkää, joten vaivalloisesti join sen ja jouduin tekemään kaikkeni, jotten pärskisi iljettävän makuista kahvia ulos.
Hetken kuluttua oloni oli helompi, nälkä ei tuntunut enää niin voimakkaalle. Söin omenan ja päätin mennä polttamaan sen kalorit ja vähän ylimääräistä menemällä lenkille.

Hölkkäsin pururataa, kun yhtäkkiä silmissäni sumeni. Tunsin miten päässäni heitti ja miten kaaduin maahan...

Luku 3

Heräsin kirpeään pakkasilmaan, olin unohtanut ikkunan yönajaksi auki. Hytisten kävelin ikkunan luokse ja suljin sen, värähdin koskiessani ikkunan kahvaan, se kun oli niin kylmä, kuin olisin koskenut jäätä.
Olin vielä aivan unenpöpperössä kun laahustin vaatekaapilleni ja valitsin sieltä vaatteet: vaaleanpunaisen ihonmyötäisen neuleen ja tummansiniset, korkeavyötäröiset farkut. Puin ne päälleni ja satuin vilkaisemaan itseäni peilistä. LÄSKI. 
Menin sohvalle makaamaan ja katsoin kelloa, se ei ollut vielä edes kahdeksaa, muut olivat tuskin heränneet. Kaivoin kännykän taskustani ja kirjoitin koodin. Kirjoitin kuvahakuun anoreksia.
Ihailin laihoja tyttöjä, vaikka jossain mieleni sopukassa tiesinkin tämän olevan sairasta.
Latasin puhelimeeni thinspoa ja tein sille oman kansion. Vaihoin nimen ja kansikuvan joksikin aivan muuksi, jottei kukaan osaisi arvata mitä se oikein pitäisi sisällään.
Luin vielä anoreksiasta sekä joitain anoreksia ja proana -blogeja, ja kävin sitten keittämässä itselleni kupillisen kaakaota, laitoin siihen rasvatonta maitoa, tietenkin, ja sitäkin vain ihan vähäsen.
En uskaltanut syödä mitään, sillä en tiennyt paljonko kaloreita kaakaossa oli, muovinen pakkaus kun missä kaakao oli ollut oli hävinnyt jonnekin.
Luin puhelimellani uutisia samalla kun hörpin kaakaotani,

Uutiset luettuani päätin mennä lenkille polttamaan kaloreita. Jätin keittiön pöydälle lapun, jossa kerroin meneväni kaverini luokse (enhän minä nyt voi kertoa lenkille meneväni, muutenhan he saattaisivat alkaa epäillä että laihdutan!) Puin toppatakin päälleni, ja laitoin juoksukengät jalkaani.
Avasin oven ja astuin raikkaaseen, kirpeään pakkasilmaan. Hengitykseni huurusi askeltaessani asfalttia pitkin. Pian saavuinkin hiekkapolulle.

Yksi kierros oli 1,5 km pitkä. Tein sen 4 kertaan, kävellen 10 min 1 kilometrin. Laskin netistä paljonko olin polttanut, ja sen mukaan olin polttanut 300 kcal. Ei hassummin, ajattelin.

Saavuin kotiin, riisuin vaatteeni ja haistoin ruoan hajun, Minua alkoi oksettaa. Lihot jos syöt, ethän halua olla lihava, ethän? No en tosiaankaan, ajattelin.
"Ruoka on valmista!" Äitini huusi keittiöstä.
"Ei ole nälkä, söin kaverilla", vastasin ja kävelin huoneeseeni. Hyvä tyttö.

Luku 2

Heräsin aamulla auringonsarastukseen. En olisi millään halunnut vielä nousta, mutta lopulta pakotin itseni ylös sängystä. Unisesti haukotellen  kävelin yöpöytäni luokse ja harjasin takkuisen tukkani. Peiliin katsoessani näin vain kuvottavan lihavan tytön, päässäni soi vain sanat: pakko laihtua.
Onneksi nyt oli viikonloppu, niin ei tarvitsisi lähteä kouluun. Olin siitä todella kiitollinen.
Puin vaatteet päälle ja tallustelin sitten portaita pitkin alakertaan aamiaiselle.
Mietin hetkisen mitä söisin, kunnes muistin eilisen suunnitelmani, ja nappasin hedelmäkorista vain omenan. Keitin itselleni teetä, ilman sokeria tietenkin ja istahdin pöydälle syömään omenaani.
Isäni vilkaisi minua sanomalehtensä takaa kummastunut ilme silmälasipäisillä kasvoillaan.
"Etkö aio syödä mitään muuta?" hän kysyi ja hörppäsi kahviaan.
"Ei ole oikein nälkä", valehtelin, join teeni loppuun, kävelin roskikselle ja heitin omenani sekä teepussini sinne, mukin laitoin tiskikoneeseen.
Menin huoneeseeni meikkaamaan. Vähän ripsiväriä, sekä eyelineria, ja tadaa, valmista! Katsoin itseäni tyytyväisenä peilistä, vaikka läskini häiritsivätkin minua.

"Heippa, lähden kavereiden kanssa kaupungille!" Huusin vanhemmilleni. Isäni murahti jotain vastaukseksi mistä en oikein ottanut selvää, äitini ei tainnut kuulla mitään telkkarin melskeen alta.
Astuin ovesta sisään ja suljin sen perässäni. Kävelin pyörälleni ja lähdin pyöräilemään kaupungille.

"Moi, Linnea!" Siiri sanoi nähdessään minut. Olin sopinut eilen jo näkeväni Siirin ja Riinan kaupungilla, ja nyt me sitten viimein näimme.
"Mentäisiinkö mäkkäriin?" Riina kysyi, ja tunsin miten sisälmykseni valahtivat veltoksi.
Ei, et saa syödä siellä mitään, sinusta tulee lihava! Tajuatko, LIHAVA! Ääni päässäni kiljui.

Kävelimme Mc Donaldsin oville, ja minä nielaisin. En olisi halunnut mennä sinne. Astuimme kuitenkin liukuovista sisään ja kuvottava rasvanhaju hiipi nenääni, olisin halunnut oksentaa silkasta kuvotuksesta.

"Yksi big mac isoilla ranskalaisilla ja isolla juomalla," Riina sanoi tilauksensa.
"Ja minulle isot ranskalaiset, kanahampurilainen ja iso juoma" sanoi Siiri ja mietin, miten he oikein jaksoivat ahtaa napaansa niin paljon.
"Ja mitäs neidille saisi olla?" Naismyyjä kysyi ystävällisesti hymyillen.
"Öö, en taida ottaa mitään."

"Mikset sä ottanut mitään?" Riina kysyi majoneesit leukapieliltä ällöttävästi valuen, tein kaikkeni jotten irvistäisi.
"Ei ole oikein nälkä, söin kotona  ruokaa ennen kuin lähdin", valehtelin. Onneksi he eivät kysyneet enempää.

Kiertelimme vielä kaupungilla ja ostin itselleni pepsimaxin, en mitään muuta. Kotiin päästyäni nälkä oli aivan kamala, vanhempani olivat laittaneet ruokaa mutta valehtelin syöneeni kavereideni kanssa kaupungilla. Söin vain yhden omenan ennen kuin kävin maaten.

Sängyssäni mietin päivän olleen aivan onnistunut. Vain 140 kaloria, ja poltin kaupungilla kävelemällä ainakin 300. Olin kerrankin tyytyväinen itseeni. Vielä minä laihtuisin ja näyttäisin kaikille jotka ovat minua haukkuneet, vielä jonain päivänä minäkin olen samanlainen, linnunluinen.

Luku 1

Luku 1

Katsoin itseäni peilistä inhoten. Näin siellä ison, lihavan tytön. Puristelin läskejäni kehossani ja meinasin oksentaa. Miten saatoin olla tämmönen ihrakasa? Miten minusta oli tullut näin lihava?
Kaikki sanat soivat kaikuna päässäni. Kaikki ne sanat, jotka minulle oli sanottu.
"Väisty tieltä lihava lehmä" oli poika nauraen luokassamme sanonut.
"Hyi, kattokaa miten läski toi Linnea on!" Olin kuullut tyttöjen pukukopissa supisevan balettitunnin jälkeen.
Voi, kunpa voisinkin olla niinkuin he. Olin aina kadehtinut heitä, olin aina halunnut olla samanlainen kuin mitä he. Yhtä hento, yhtä kevyt, kuin linnunluinen.
Silloin päässäni napsahti. Miksen minä muka voisi olla? Senkus vain rupeisin laihuttamaan, ei se kovin vaikeaa voisi olla, eihän? Päässäni hurisi, olin jo laatinut huomisen suunnitelman: 500 kaloria, ei yhtään enempää, ja kaksi tuntia niiden kulutusta. Täydellistä.

Heippa!

Ihmettelettekin jo varmaan, että mikä tämä sivu oikein on :D No, annas kun kerron!
Tämä on siis tarinablogi. Kyllä, luit oikein. Kirjoitan tänne tarinaa Linneasta, 16 -vuotiaasta syömishäiriöisestä tytöstä.

Lukemisen iloa!